Huippukylmä hoitaa ja palauttaa

Huippukylmän käyttäminen hoitomuotona on lähtöisin Japanista, jossa sitä on hyödynnetty 1970 –luvulta lähtien erilaisten kiputilojen, reumasairauksien sekä MS –taudin hoidossa. Tutkimukset ovat osoittaneet huippukylmähoidon eli kryoterapian lisäävän kehon kykyä tuottaa kivunpoistoon liittyviä vasta-aineita, nopeuttavan palautumista, vähentävän tulehduksia ja ihosairauksia sekä vaikuttavan positiivisesti myös unen laatuun, rentoutumiseen sekä yleisesti fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Huippukylmähoidon vaikutuksia voisikin verrata avantouintiin, mutta vaikutukset ulottuvat syvemmälle kudoksiin ja kestävät selvästi kauemmin.

Huippukylmän hermostolliset ja hormonaaliset vaikutukset

Huippukylmän vaikutuksesta ihonalaiset kylmäreseptorit aktivoituvat ja välittävät aivojen lämmönsäätö-keskukseen tiedon kylmäaltistuksesta. Se aktivoi kehomme sympaattisen hermoston, joka tehostaa selviytymistoimenpiteenä mm. testosteronin, endorfiinien, kortisolin ja noradrenaliinin tuotantoa. Ne saavat aikaan muun muassa pintaverisuoniston supistumista, kivun lievittymistä ja mielihyvän tunteen lisääntymistä.

 

Huippukylmän käyttömahdollisuudet

Huippukylmän vaikutukset ovat välittömiä ja ne tuntuvatkin kipujen vähenemisenä, kehon ja mielen rentoutumisena, yleisen mielihyvän tunteen sekä vireyden ja energisyyden lisääntymisenä sekä unen laadun paranemisena. Huippukylmähoito sopiikin erinomaisesti muun muassa seuraaviin vaivoihin sekä tavoitteisiin:

  • Hermo- ja lihaskipujen sekä turvotuksen hoito
  • Reuman, fibromyalgian ja tulehdusten hoito
  • Ihosairauksien, kuten atooppisen ihon ja psoriaksen hoito
  • Astman oireiden vähentäminen (kryokaappi ei este astmaatikoille, koska huoneen ilma lämmintä)
  • Kudos- ja lymfanesteiden virtauksen tehostaminen
  • Lihasten rentoutumisen ja palautumisen edistäminen
  • Kudosten uusiutumisen ja paranemisprosessin nopeuttaminen
  • Stressioireiden lievittäminen ja unen laadun parantaminen

Huippukylmä palautumisen tehostajana

Huippu-urheilijat ja tavoitteelliset kuntoilijat kokevat usein saavansa huippukylmähoidosta apua nopeampaan palautumiseen ja helpotusta treenien aiheuttamiin lihaskipuihin. Monet urheilijat kokevat kryohoidon vähentävän myös lihasten jumisuutta sekä kokevat lihastensa tuntuvat rennommilta ja kevyemmiltä huippukylmähoidon jälkeen.

 

Huippukylmä akuuttien vaivojen hoidossa

Akuuteissa loukkaantumisissa ja muun muassa leikkauksissa huippukylmä vähentää turvotusta ja nopeuttaa paranemisprosessia sekä palautumista työelämän ja urheilun pariin. Se vähentää myös vamma- tai leikkausalueen kipua lihasjännistystä laukaisevan vaikutuksensa sekä turvotuksen vähenemisen kautta.

Huippukylmä kroonisten vaivojen hoidossa

Kroonisten vaivojen, kuten plantaarifaskiitin sekä olkapään, polven sekä alaselän kiputilojen hoidossa huippukylmä paitsi lievittää kipua, rauhoittaa ärtyneisyyttä sekä tulehdusta, myös parantaa lihasten ja sidekudosrakenteiden venyvyyttä. Se tarjoaa mahdollisuuden vamma-alueen kivuttomammalle (aktiiviselle sekä passiiviselle) kuntouttamiselle sekä käsittelylle.

Huippukylmähoidon kontraindikaatiot

Huippukylmähoitoa ei pidä käyttää sydänsairaiden henkilöiden sekä henkilöiden, joilla on sydämen tahdistin tai keinoläppä, hoidossa. Sitä ei myöskään suositella raskaana oleville henkilöille. Huomattavan korkeasta verenpaineesta tai kylmäallergiasta kärsivien henkilöiden kohdalla kylmähoidon käytöstä kannattaa keskustella hoitavan lääkärin kanssa.

Subscribe

Get the latest in wellness innovation.